HAPPY-projekti Vietnamissa etenee

Hartwallin, Ahlströmin ja Pauligin perheet yhdistävät voimansa vaikuttaakseen UNICEFin kautta

On kulunut puolitoista vuotta siitä, kun aloitimme HAPPY-projektimme Unicefin kanssa. Yli kaksi vuotta ideasta tehdä hyvää yhdessä perheinä, pääsimme kenttämatkalle Vietnamiin tutustumaan ohjelman tuloksiin.

HAPPY on kolmen perheen ja yhteensä 581:n perheenjäsenen ja osakkeenomistajan kannanotto paremman ja tasavertaisemman maailman rakentamiseen kestävin keinoin. Tuemme Unicefin työtä, sillä haluamme nähdä investointimme tuottavan pysyviä tuloksia. Hallitusten suorana kumppanina Unicef – ja sitä kautta me – pääsemme mukaan vaikuttamaan yhteiskuntaan, aina lainsäädäntöön asti. Tavoittelemamme pääoman tuotto on parempi ja oikeudenmukaisempi maailma.

Vietnamissa on virallisesti noin 1,3 miljoonaa eri tavoin vammaista lasta. Luku on monesta syystä vielä alakanttiin. Vammaisten lasten elämä on täynnä monia esteitä, lähtien siitä, että erilaisia kehityshäiriöitä ei tunnisteta riittävän aikaisin, eikä valtiolla ole olemassa toimivia rakenteita ja palveluja vammaisten lasten auttamiseksi. Lievätkin vammat voivat tarkoittaa sitä, että lapsi jää esimerkiksi koulun ja lopulta siksi koko yhteiskunnan ulkopuolelle.

Projektimme jatkuu, mutta jo nyt olemme saavuttaneet paljon. Aikanamme on esimerkiksi perustettu tukiopettaja-titteli, yliopistojen opettaja-koulutusohjelmaan on lisätty erityisopetus-opetuskokonaisuus pakollisena osana koulutusta, jo valmistuneita opettajia lisäkoulutetaan erityisopetuksessa. Lisäksi ohjelmamme aikana on avattu 14 vammaisten lasten tukikeskusta (lopullinen määrä tulee olemaan vähintään 63, eli yksi jokaisessa provinssissa), kehitetty eri vammojen diagnosointiin työkalua ja koulutettu provinssien opetuksesta vastaavia päättäjiä.

Marraskuun alussa 2017 HAPPY:n rinnalle lanseerattiin YHDESSÄ-projekti, jonka tavoitteena on saada enemmän perheitä yhteen tekemään hyvää. Projektista kerrotaan lisää myöhemmin.

Linkki FB-sivuille: https://www.facebook.com/happyfromfinland/